50 tuhatta euroa!

Elettiin vuoden 2008 alkupuolella. Hieman ennen kuin Suomi kääntyi taantumaan ja taloudellinen pitkä alamäki alkoi, joka on tainnut jatkunut tänne asti. Ongelmani ulosoton kanssa painoi välillä myös vaimoni mielialaa alaspäin. Tuomittu verovelkani oli kasvanut korkoa korolle jo kymmenkunta vuotta. Tuota velkaa en ollut lyhentänyt lainkaan ulosottoon alkuaikojen epäonnistuneiden yrityksien jälkeen. Vai voiko sitä edes lyhennykseksi sanoa, jos velka ei lainkaan pienene vaikka sitä kuinka maksaisi. Parempi termi tuollaiselle on "löysässä hirressä roikuttaminen", tai taloudellinen elinkautinen. Oli miten oli, päätimme silloin yhdessä yrittää ratkaista asian.

Pankit elivät silloin vielä nousukauden viimeisiä aikoja ja raha oli huomattavasti löysemmässä kuin tänä päivänä. Vaimoni pankin konttorinjohtaja tiesi täysin tilanteestani ja oli silloin erittäin ymmärtäväinen. Hänen mielestään tilanteessani menee niin sanotusti elämä hukkaan ja asia kannattaisi yrittää ratkaista rahalla. Saimme sovittua 50 tuhannen euron lainan, joka menisi kokonaisuudessaan verottajalle, mikäli he kuittaisivat sillä velat maksetuksi ja saisin asian päiväjärjetykseen. Kuitti maksusta ulosottoon ja olisin kahleista vapaa.

Suunnitelman mukaan, olisimme maksaneet tuota velkaa pankille takaisin 7 vuotta, yhdessä vaimoni kanssa. Maksuerän suuruus olisi ollut 600-700€/kk, riippuen korkojen kehityksestä. Tuon lainan maksu olisi kokonaisuudessaan ohi tämän vuoden lopussa, siis mikäli aikataulussa olisi pysytty. Suurempaa lainaa pankki ei olisi antanut, tuo oli ehdoton maksimi. Summa oli sama, joka minulle langetettiin aikoinaan maksuun (300 tuhatta markkaa), mutta korot puuttuivat. Summa oli tietenkin kasvanut korkoa korolle, kuten kasvaa vielä tänäkin päivänä.

Ottaisimme henkilökohtaista lainaa pankista vaimoni nimissä ja antaisimme rahat valtiolle, mikäli sillä saisi minut ulos velkavankeudesta. Voisiko parempaa ajatusta edes olla? Jopa melko isänmaallinen teko, mielestäni. Minulla on hyvä vaimo! Pankin ehdoton vaatimus oli, että verovelkani yhteiskunnalle täytyy saada kokonaan kuitattua, muuten he eivät siihen lähde mukaan. Uuden velan myöntämisen ehtoihin ja pankin laskelmiin olisi tarvittu myös minun tulot mukaan maksajana. Pankille ei käynyt, että olisin edelleen ulosotossa. He halusivat minut ns. normaaliksi veronmaksajaksi ja mahdolliset tuloni pankin tilille, kuten pääosalle kansalaisista tulee.

Siitä sitten toimeksi, pöytää puhdistamaan, pankissa iso nippu rahaa odotti päätepistettä. Ensin paikalliseen verotoimistoon kysymään neuvoa ja sieltä ohjattiin soittamaan lääninverovirastoon. Puhelimeen vastasi mukava naisihminen, joka kuunteli ja piti ideaa jopa hyvänä. Hän kehoitti ottamaan suoraan yhteyttä heidän korkeimpaan virkamieheen, olikohan nimikkeeltä läänin verojohtaja tai muu joku vastaava. En muista enää.

Seuraavaksi soitto ko. verojohtajalle ja itseni sekä asiani esittely. Arvasin kuinka tulee käymään jo hänen vastatessa puhelimeen, kun ensin aikani odottelin vuoroani. Kiireinen mies, totta kai. Mitä asiaa, miksi tänne soittelet, kun tuolla on noita alamaisia kenelle voit ongelmasi esittää, oli hänen näkemys. Luulin, että hän olisi siellä töissä ja palvelemassa veronmaksajia, eli hänen suurehkon palkan maksajia. Olin ehkä väärässä sen suhteeen.

Kerroin, että juuri sieltä alamaisilta tuli kehoitus ottaa asiassa yhteyttä suoraan häneen. No, kerro asiasi. Ja minä kerroin. Minulla on valtiolle tuomittua verovelkaa, joka on kasvanut 10 vuotta korkoa, enkä ole sitä pystynyt maksamaan pois. Nyt minulla olisi 50 tuhatta euroa varattu pankissa lainaa vaimoni nimissä ja haluaisin sen antaa valtiolle, mikäli velkani kuitataan pois. Kerroin, että se on myös pankin ehto velan myöntämiselle.

Mitä tänne soittelet, tämä on verotoimisto eikä mikään sosiaalitoimisto. Ei täällä mitään velkoja anteeksi anneta. Lainaa pankilta rahaa niin paljon, että saat velkasi maksettua. Ei näitä asioita näin hoideta. Velka mikä velka. Ei auta itku markkinoilla. Sen pituinen se. Yritin vielä kertoa, että parempaan en pysty ja tuo on ehdoton maksimisumma joka lainaa saataisiin. Ei auttanut. Itke vaikka, ja maksa, mutta älä tänne soittele. Voisiko tuollaisen asenteen omaava henkilö olla johtajana yksityisessä suuryrityksessä? Luulen, että ei voisi. Mutta, kun kansa on palkan maksajana, niin asiakkaita voi kohdella miten vain haluaa. Jopa törkeästi!

Soitin kuitenkin kerran vielä, jo kolmannelle henkilölle. Hän kertoi, että ainoa henkilö joka asiaa voi viedä eteenpäin on tuo kyseinen verojohtaja, jos hän sen näkee aiheelliseksi. No, ei nähnyt kohdallani. Muuta ei sitten ollut tehtävissä. Vaihtoehdot siinä tilanteessa olivat taas melko vähissä. Itken kyllä, mutta en maksa. Enkä ole euroakaan sen jälkeen maksanut - enkä maksa! Velkajärjestelyyn en voinut päästä 2 kk ehdollisen tuomioni vuoksi. Tuomitut eivät järjestelyyn pääse, tuo fakta ei kohdallani muutu koskaan. En siis pääse velkajärjestelyyn tänä päivänäkään, 15 vuotta oikeudenkäynnin jälkeen! Ja niin jäi laina nostamatta, pankki piti rahat, jotka ei valtiolle kelvannut.

Joskus tulee mietittyä oikeudenmukaisuutta ja sitä, että kumpi tässä nyt on ollut väärässä. Minä vai yhteiskuntaa edustavat virkamiehet. Kumpikin taho on tapauksessani pitänyt jääräpäisesti kiinni omasta näkemyksestään. Välillä on jopa tuntunut siltä, kuin vastapuolella oleva virkamies pitäisi enemmän kiinni omista periaatteistaan, kuin ajattelisi mikä on yhteiskuntataloudellisesti järkevin ratkaisu. Minä edustan vain itseäni.

Mielestäni on erittäin vaarallista, jos virkamies sekoittaa oman ajatusmaailmansa ja työn vaatiman näkökulman yhteiskunnallisiin asioihin. Kun nuo kaksi asiaa sekoittaa, niin jälki ei varmasti ole koskaan parasta mahdollista. Tuolloin yksittäisiin päätöksiin saattaa vaikuttaa liikaa virkamiehen yksityiselämässä tapahtuneet asiat. Jos tuo virkamies on esimerkiksi kokenut ikäviä asioita kotonaan tai vapaa-ajalla, tai hänellä voi olla esim. paha alkoholiongelma, jolloin paha olo voi purkautua töissä ja koston sijaiskärsijäksi voi joutua täysin tapahtumien ulkopuolinen henkilö.

Virkamiehen täytyisi aina, omasta elämäntilanteesta riippumatta, tehdä päätökset edustamansa tahon kannalta parhaaseen lopputulokseen johtavalla tavalla. Valitettavasti näin ei ole. On liian paljon tapahtumia, jotka olisivat päättyneet parempaan lopputulokseen, mikäli joku virkamies olisi hoitanut oman leiviskänsä paremmin ja ajatellen kokonaisvaltaisemmin. Enkä nyt tarkoita pelkästään verottajan tai ulosoton virkamiehiä, jotka tietenkin ovat päällimmäisenä mielessäni. Ajattelin myös lastensuojelua, vanhusten hoitoa, työvoimaviranomaisia sekä monia muita tahoja, joissa virkamiehet käskyttää kansalaisia. Kuitenkin, loppujen lopuksi, samat kansalaiset maksaa omasta selkänahasta (veroina) virkamiesten palkan - aina, vuodesta toiseen!

En nyt halua yleistää tai syyllistää ketään. Ennemminkin haluaisin herätellä virkamiehiä sekä päättäviä tahoja. Yksittäisillä päätöksillä on joskus, jopa yllättävän usein, loppuiän vaikuttavia merkityksiä. Mikäli jälkeenpäin tajuaa, että nyt oli töissä huono päivä ja tuli tehtyä huono päätös, niin voisiko virkamies oma-aloitteisesti tehdä uuden päätöksen? Tuollaisia harvemmin kuulee, itse asiassa en ole kuullut kertaakaan.

En tiedä millainen oma tilanteeni olisi tällä hetkellä, parempi vai huonompi, mikäli asiani olisi edes otettu harkintaan, kun tarjosin tuota 50 tuhannen euron suoritusta verottajalle. Luultavasti tilanteeni olisi kuitenkin erilainen, olisin ehkä jopa normaali veroja maksava kansalainen. Vaikea sanoa, kun ei tiedä miten nämä elämän polut milloinkin menee.


Näkymättömän Kansalaisen matka jatkuu seuraavissa kirjoituksissa...